keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Ehdolle kunnallisvaaleihin 2025


Tänä keväänä olen toisen kerran ehdolla kunnalisvaaleissa. Kuluvalle kaudelle pääsin mukaan valtuustoon varajäseneksi ja se on ollut mukava tapa päästä näkemään lähempää kunnallispolitiikkaa. Lisäksi pääsin varajäseneksi kasvatus- ja sivistyslautakuntaan. Se oikeastaan tuntuu vielä enemmänkin oikealta paikalta minulle, koska haluan vaikuttaa erityisesti lasten ja perheiden palveluihin. 

Merkittävimmäksi asiaksi kuluvan kauden lopulla nousi kouluverkkoselvitys. Kun en ollut mukana varsinaisena jäsenenä, en myöskään päässyt vaikuttamaan päätöksentekoon, mutta kuntalaisena meillä on mahdollisuus tuoda mielipiteemme julki ja sen teimme. Valpperin ja Kirkonpiirin koulujen vanhempainyhdistysten kanssa yhdessä laadimme kuntalaisaloitteen. Eikä se ollut turhaa, sillä päätöksenteko ainakin lykkääntyi. On hyvä muistaa, että kuntalaisella on omat väylät vaikuttamiseen, vaikka edustajiston valitsemmekin vaaleilla. 

Se onkin tärkeä muistaa, jos tulee valituksi, että edustaa koko kunnan asukkaita. Haluankin aina perehtyä kokouksen aiheisiin hyvin, sillä kokoukset etenevät vauhdilla ja kysymykset tulee olla jo valmiiksi mietittyinä, muuten on auttamattomasti myöhässä. Etenkin lasten ja perheiden palveluihin haluan panostaa, koska lapset eivät itse ole vaikuttamassa heidän saamiinsa palveluihin. Toki siksi, että omat lapset ovat pieniä, mutta myös siksi, että lapset ovat lähellä sydäntäni. 

Olen ammatiltani fysioterapeutti ja olen erikoistunut lasten kuntoutukseen. Erityisen kiinnostunut olen lasten neurologiasta. Opiskelen jatkuvasti lisää, työn ohella. Tällä hetkellä valmistumassa on opinnäytetyö YAMK koulutukseen. Siitä voisinkin tehdä oman blogitekstin, sillä se on mielenkiintoinen projekti. Korkeakouluopinnoissa on sekin kiva puoli, että pääsee tutkimustietokantoihin ja pääsee etsimään tietoa ihan mistä vain. Vaikka onhan paljon ilmaisiakin artikkeleita olemassa. Varmasti enemmän kuin jaksaa lukea. 

Kaivoin vanhan blogini esiin ja ajattelin, että voisin tänne kirjoitella taas erilaisista aiheista. Muustakin kuin käsitöistä, vaikka ne ovatkin toki yksi tärkeä harrastukseni. Koen, että minulla voisi olla asiaa lasten fysioterapiaan liittyenkin.