maanantai 4. toukokuuta 2015

Nyöri

Ostin tuossa aiemmin Turun käsityömessuilta nyörikiekon. En ole muistanut sitä kokeilla aikaisemmin. Nyt testasin ontelokuteella. Siitä tulikin hauska pötkylä. Voisi vaikka koiran leluksi tehdä esim. muutaman pötkylän yhteen kiertämällä. Nyörin tekeminen on helppoa ja käy vaikka nuoremmaltakin käsitöistä innostuneelta muorilta.

Tarvitset:
  • nyörikiekon, omani on Design Alice A.:n tekemä, kotimainen tuote www.alicea.fi
  • 7 samanmittaista lankaa, voivat olla eri värejä niin tulee pirtsakampi lopputulos

Solmi langat yhteen toisesta päästä ja pujota nyörikiekkoon. Yksi lovi jää tyhjäksi. Nyöriä punotaan siten, että aina 3. lanka lovesta oikealle nostetaan tyhjään loveen. Sitten kiekko käännetään taas lovi ylöspäin ja nostetaan uudestaan 3. lanka oikealta.


Näin jatketaan kunnes langat loppuvat tai nyöri on tarpeeksi pitkä. Lopuksi toiseenkin päähän tehdään solmu. Nyöriä voi tehdä hyvin eri kokoisista langoista, kunhan se vain pysyy lovessa. Erilaisia väriyhdistelmiä on niin paljon kuin vain keksit kokeilla. Kokeile vaikka 2 värillä, voit laittaa samat värit vierekkäin, jolloin tulee viivoja spiraalimaisesti tai sitten laitat ne eri puolille kiekkoa ja voitkin saada raidan pystyyn. Kokeile kaikkea!


Tässä nyörissä oli alussa noin 60 cm mittaiset langat ja valmis nyöri on noin 20 cm pitkä. Aikaa tähän kului ehkä noin tunti, en katsonut kelloa tarkkaan. Tätä on helppo tehdä vaikka autossa tai missä vain odotellessa. Ei jää koskaan pahasti kesken laskut tai kierros. Tosin laukussa voi olla vaikea kuljettaa, ettei langat irtoa lovistaan.
Mutta hauskanen uusi kokeilu tämäkin oli. Sitten vaan kehittämään käyttötarkoitus kaikille nyöreille.

-Taijeli-

1 kommentti:

  1. gold titanium - Titanium Art
    gold nano titanium flat iron titanium, a glass titanium color sculpture depicting the life and spirit of titanium price per pound the Ancient Chinese columbia titanium pants Gold Titanium, a glass sculpture featuring best titanium flat iron the famous golden

    VastaaPoista