perjantai 2. lokakuuta 2015

Kukkamaljakkoamppeli

Näin jossain askartelulehdessä, muistaakseni se oli Ihana, ohjeen jossa oli tehty pyöreän, pallomaisen kukkamaljan ympärille amppeli. Sinne oli laitettu vettä ja tulppaaneja. Se näytti niin raikkaalta, että halusin kokeilla.


Olen aikaisemmin ostanut lasisen kukkamaljakon Perfect Home -kutsuilta. Varastosta löytyi valkoista ja lilaa matonkudetta. Sopii tämän hetken sisutukseen nämä värit.


Leikkasin 2 lilaa ja 4 valkoista narunpätkää. Pituus oli varmaan 1,5m. Jaoin vaan tasan kaikki loput mitä matonkuteiden rippeet, mitä löytyi.



Taitoin jokaisen narun keskikohdasta ja aloitin liloilla. Nyt alussa on 12 narua, jotka jaoin 3 ryhmään. Aloitin solmulla hyvin lähelle alkua.




























Sitten jaoin jokaisesta solmusta 2 reunimmaista ja 2 keskimmäistä. Reunimmaiset solmin viereisen solmun reunimmaisen kanssa yhteen. Keskimmäiset taas yhtyivät oman reunimmaisensa kanssa ylempänä taas. Siitä vähän matkaa suoraan ylös ja solmu alkuperäisen ensimmäisen solmun linjalle ylös.

 
 
Tästä jatkoin makramee solmuilla. Halusin yhden lilan. 2 ryhmässä on 1 lila ja 3 valkoista narua, joten niistä tein valkoiset ja yhdessä ryhmässä on 2 lilaa ja 2 valkoista, joten siitä sain tehtyä lilan makrameen. 


Sitten vaan tein solmun kaikista ja leikkasin narujen päät poikki. Kiinnitys tapahtuu siis solmun alta. Nyt maljakossa on auringonkukka syksyn kunniaksi. Se roikkuu eteisessä portaiden alla.

Hyvää syksyn alkua!

-Taijeli-
 

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kesän puuhasteluja

Kuten arvelinkin, on kesällä käsityöt vähemmällä, vaikka on ollut sateinen kesä. Siksi on myös kirjoittaminen tänne jäänyt vähemmälle. Se ei tarkoita, ettei intoa olisi tehdä kaikenlaista. Varsinkin, kun anoppi tekee aivan uskomattomalla tahdilla kaikenlaisia käsitöitä!

Kesälomareissulla tuli autossa istuessa tehtyä ajan kuluksi käsitöitä. Olen siitä onnellinen, että pystyn autossa lukemaan ja tekemään muutakin, ei tarvitse ulos tuijotella, ellei ole kivat maisemat! Niitäkin toki riitti, kun ajettiin Ruotsiin pohjoisen kautta. Kilometrejä tuli 2600 reilu viikon aikana.

Matkalla yövyttiin 2 yötä Storforsenilla Vidselissä. Aivan mahtava paikka! Jos se osuu matkan varrelle, niin kannattaa pysähtyä. Pääsee autolla aivan lähelle ja on hyvät reitit tehty kosken vierelle. Vaikuttava koski ja komeat maisemat sekä uiminen "döda falletin" laguuneissa. Aivan mahtavaa!


Storforsens naturreservat


Kosken kuohuntaa, kohina oli kova.




 
 
Niin ja sitten niitä käsitöitä. Tein matkalla aiemmin aloittamiani yrttiruukkuja ontelokuteesta. Niistä aivan oma postaus myöhemmin. Se projekti tosin jäi edelleen kesken, kun onnistuin poikkaisemaan jo toisen 8mm virkkuukoukun.
 
 
Kas näin! No sitten siirryin nyörien pariin jälleen. Nyt vaan uuden välineen kanssa. Anoppi antoi minulle tuossa hieman ennen lomareissua Mini Kumihimo levyn, jolla voi tehdä monenlaisia nyörejä. Rannekoruja, kaulakoruja, avaimenperiä, ym. Eri värisillä langoilla ja helmillä niistä saa miljoona erilaista. Tässä muutamia.
 

 Vielä kun keksin, miten saan päät nätisti pääteltyä ja koukut kiinnitystä varten, niin sitten on rannekorut valmiina. Tämähän nyt oli vasta harjoittelua. Mutta hauskaa!

 
Youtubesta löytyy videoita erilaisiin tapoihin tehdä nyöriä. Tässä kokeilin leveämpää litteää mallia. Ja keksin jo aloittaa nyörin suoraan renkaaseen, niin toinen pää on jo valmis. Enää tarvitaan toiseen päähän koukku.
 
 
Ja kaksi värisenä nyöristä tulee tämän näköinen. Ilman helmiä on hyvä yhdistellä erivärisiä lankoja.

Että sellainen kesä ja sade.

-Taijeli-
 




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kevään esiintymisasut

Käsityöt on taas olleet vähän aikaa tauolla, kun kevät etenee ja pääsee pihalle ihastelemaan luonnon kauneutta. Tässä keväällä tuli pari itämaisen tanssin esiintymisasua tehtyä ja nyt kun on esiintymiset ohi, niin voisi niistä kuvat laittaa tänne.




Tästä ihanasta pinkistä lycrasta tein kalapeijan. Hihansuut ja helmahalkion koristelin paljeteilla. Pukuun sopivat rintaliivit muokkasin oman kokoisiksi. Vähän täytettä kyllä vaativat :D


Tämän tanssin esitin duettona opettajani kanssa ja hänellä oli sininen vastaava mekko. Mielestäni oikein kiva kokonaisuus!

Toinen hame oli aivan yksinkertainen suora hihaton pitkä mekko, jossa on oikealla halkio. Halkion sisällä on hopeasta kankaasta kiila, jotta halkio näyttää alkavan ylhäältä, mutta ei ole liian paljastava. Paljettikangas oli jälleen aika mielenkiintoinen ommeltava. Tällä kertaa saumurilla sivusaumat onnistuivat ja hame oli äkkiä valmis. Vyö samasta kankaasta halkio kanssa. Siinäpä se.


Tässä esityksessä meillä kaikilla seitsemällä oli samanlaiset, hieman eri väriset, asut. Se oli hieno kokonaisuus.

Kolmannessa tanssissa oli ihan ostettuja asusteita. No, opettaja teki meille hiha hapsut ja huivit. Mutta itse en tässä asussa ole tehnyt mitään. Meitä oli esiintymässä viisi henkeä haggala tanssissa. Hauskasti kaikilla oli eri värinen, mutta samanlainen tutu huivi lantiolla. Minulla oranssi. Tämän huivin helma nousee hienosti, kun lantiota kiertää tarpeeksi nopeasti.


Oli niin ihana päästä esiintymään taas kahteen näytökseen. Ja vielä kolmen tanssin verran! Rakastan itämaista tanssia <3

Laitetaanpa vielä muutama kuva pihalta :)

Pikkutavio

Särkynytsydän

Patjarikko

Patjarikko

Orvokki
Ihanaa kesän alkua!

-Taijeli-

maanantai 4. toukokuuta 2015

Nyöri

Ostin tuossa aiemmin Turun käsityömessuilta nyörikiekon. En ole muistanut sitä kokeilla aikaisemmin. Nyt testasin ontelokuteella. Siitä tulikin hauska pötkylä. Voisi vaikka koiran leluksi tehdä esim. muutaman pötkylän yhteen kiertämällä. Nyörin tekeminen on helppoa ja käy vaikka nuoremmaltakin käsitöistä innostuneelta muorilta.

Tarvitset:
  • nyörikiekon, omani on Design Alice A.:n tekemä, kotimainen tuote www.alicea.fi
  • 7 samanmittaista lankaa, voivat olla eri värejä niin tulee pirtsakampi lopputulos

Solmi langat yhteen toisesta päästä ja pujota nyörikiekkoon. Yksi lovi jää tyhjäksi. Nyöriä punotaan siten, että aina 3. lanka lovesta oikealle nostetaan tyhjään loveen. Sitten kiekko käännetään taas lovi ylöspäin ja nostetaan uudestaan 3. lanka oikealta.


Näin jatketaan kunnes langat loppuvat tai nyöri on tarpeeksi pitkä. Lopuksi toiseenkin päähän tehdään solmu. Nyöriä voi tehdä hyvin eri kokoisista langoista, kunhan se vain pysyy lovessa. Erilaisia väriyhdistelmiä on niin paljon kuin vain keksit kokeilla. Kokeile vaikka 2 värillä, voit laittaa samat värit vierekkäin, jolloin tulee viivoja spiraalimaisesti tai sitten laitat ne eri puolille kiekkoa ja voitkin saada raidan pystyyn. Kokeile kaikkea!


Tässä nyörissä oli alussa noin 60 cm mittaiset langat ja valmis nyöri on noin 20 cm pitkä. Aikaa tähän kului ehkä noin tunti, en katsonut kelloa tarkkaan. Tätä on helppo tehdä vaikka autossa tai missä vain odotellessa. Ei jää koskaan pahasti kesken laskut tai kierros. Tosin laukussa voi olla vaikea kuljettaa, ettei langat irtoa lovistaan.
Mutta hauskanen uusi kokeilu tämäkin oli. Sitten vaan kehittämään käyttötarkoitus kaikille nyöreille.

-Taijeli-

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Poljettava Husqvarna ompelukone käyttökuntoon

Sain vanhan Husqvarnan poljettavan ompelukoneen. Olen aina ihaillut niitä ja halunnut oman vaikka koristeeksi. Tämä oli kuitenkin toimiva versio ja kaikki osat tallessa sekä ehjiä. Rungon voisi maalata, kun on päässyt ruostumaan. Muuten nyt puhdistin ja öljysin koneen.


Tällainen pölyinen laite oli alkuun. Taustalla näkyy ihana rukkini myös. Haluaisin nämä kaksi vanhaa härveliä olohuoneeseen koristeiksi. Katsotaan tuleeko sellainen päivä vielä, kun ne saan edes hetkeksi hakea sisälle. Lisäksi taustalla on korillinen omien lampaiden villaa. En ole kyllä itse kehrännyt :)


Pöytälevy on aivan mahtava, kun siinä on merkattu mittanauha etureunaan. Onneksi puuosatkin ovat kunnossa, sillä niiden korjaaminen ei olisi niin helppoa.


Osa koristeluista on kulunut jo kovassa käytössä. Kaunis se on silti! Näissä kuvissa en ole tehnyt laitteelle vielä mitään. Vaan otin kuvat ennen mitään toimenpiteitä. Aina unohdan ottaa kuvat ennen, vain jälkeen.


Hieman on iso tuo lankarulla, kun tähän hätään ei ollut kuin saumurin rullia tarjolla :D Mutta tässäpä on jo toimiva kone ja tikkiä tulee. Hieno kun voi suuntaa vaihtaa ihan vauhdista. Ja osattiin puolata lankaa. Kaikki toiminnot löytyy, paitsi tietty sik-sak ym. kuviot.
Netistä, kun haeskelin tietoa, niin tuo Husrvarna C. B. eli Central Bobbin -malli on noin vuodelta 1920. Se on Singerin mallin 15 kopio. Runkonumerokin tuolta löytyy, mutta niistä ei ole mitään taulukkoa, josta voisi tarkan vuosimallin tarkistaa. Harmi, se olisi ollut kiinnostavaa.


Vielä loppuun video, että uskotte sen toimivan! Videolla kuuluva nitinä saatiin loppumaan, kun laitettiin rasvaa oikeaan paikkaan. Ja tuo oli siis ensimmäinen kerta, kun poljettavalla ompelukoneella ompelen, joten tuota peruutusta en vielä osannut tehdä lennosta. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää, hih!
-Taijeli-

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Tanssihuivi sifongista

Taas alkoi yhden ostamani kankaan muokkaus. Tällä kertaa valkoinen sifonki sai muuttua huiviksi. Kultaista kangasta olen myös leikellyt jo, mutta ompelukone ei tykännyt kankaasta, joten sen kanssa projekti pysähtyi. Katsotaan koska saan sen jatkumaan.
Sifongin kanssa haastavaa oli se, että se on niin ohutta ja liikkuvaa kangasta, että on vaikea leikata suoraan tai piirtää ympyrää, kun jostain pitää aina pitää vastaan.
Aloitin piirtämällä voipaperille noin 29cm halkaisijaltaan olevan ympyrän, jonka leikkasin spiraalimaisesti keskelle. Sen kanssa sain hahmoteltua tulevien suikaleiden mittaa ja sommittelua kankaalle, jotta saisin kankaan mahdollisimman tehokkaasti käytettyä. Kangas oli kooltaan 160cm x 150cm. Hinta oli 14,85€ Linnan-Kankaasta.

Vasemmalla voipaperista leikattu malli ja oikealla sifongista leikattu ympyrä.
Leikkasin 15 ympyrää kankaasta. Ensin piirsin ympyrän ääriviivat kankaalle valkoisella liidulla. Näin leikkaaminen oli helpompaa. Spiraalin leikkasin vapaalla kädellä yrittäen pitää suikaleen paksuuden lähes samana. Ei niitä keskenään kuitenkaan kukaan vertaile sentilleen. Ja suikaleen pituutta saa jälkeenpäin vielä muokattua. Kankaasta jäi 160cm x 60cm kaistale. Ompelin sen saumurilla pitkittäin kaksin kerroin putkiloksi. Sitten ompelin saumurilla vielä lyhyet päädyt umpeen. Sifonkihan on purkautuvaa kangasta ja siksi kaikki reunat on ommeltava. Mietin kuinkahan nämä ympyrästä tehdyt suikaleet mahtavat kestää, vai purkautuvatko heti. Ympyrään leikattuna se ei ehkä purkaudu kovin pitkälle. Se jää nähtäväksi käytössä.
Kangaskaupassa näin hyvän vinkin miten sifongin saa leikattua suoraan. Kun leikkasin ympyröiden jälkeen toisesta päädystä suoran kaistaleen, aloitin leikkaamalla pienen loven haluamalleni linjalle ja siitä vedin kankaasta yhden langan piukalle, jolloin syntyi poimuja. Niitä seuraamalla saa leikattua täysin suoran linjan.

Sitten mittailin suikaleita, sillä ne olivat eri pituisia. Halusinkin laittaa joka toisen pidemmän ja joka toisen lyhemmän. Näin reunasta tulisi elävämpi, ehkä. Leikkasin suikaleet sopivan mittaisiksi ja lajittelin pituuden mukaan eri kasoihin. Mittasin suikaleita lantioltani alas ja halusin niiden ylävän melkein maahan, nilkkoihin suunnilleen.


Mittailin tekemääni kaistaletta lantiolleni ja jaoin ympärilleni tulevan osan 14 osaan, koska suikaleita oli 15. Sain väliksi 6cm, jolloin huivin päätyihin jäi 30cm sidontavaraa. Ompelin suikaleet kaistaleen yläreunaan tavallaan ylösalaisin. Sovitin niitä eri suunnissa ja näin se oli mielestäni paras.


Kannattaa mitata myös ensimmäisestä suikaleesta 6, 12, 18.... cm, eikä pelkästään sitä edellistä väliä 6cm, jotta välit ovat oikeasti tasaisemmat. Ompelin suikaleen yläreunaan suoran sik-sak tikin ja toivon sen sillä pysyvän. Aloitin keskimmäisestä suikaleesta ja jatkoin siitä reunoja kohti yksi kerrallaan per puoli.


Huivin päätyihin voisi vielä lisätä jotkin kivat koristelut, jos keksin jotain kivaa. Muuten huivi on mielestäni onnistunut, kunhan se vaan kestää. Se liikkuu kivasti tanssiessa varsinkin isoissa liikkeissä ja pienissä pompahduksissa.






















-Taijeli-

torstai 26. maaliskuuta 2015

Trikoomekko

Seuraava kangas päätyi mekoksi. Edellisen tekstin neljästä kankaasta lila/vihreä trikookangas tuli ostettua mekkoa varten. Hinta oli 17,23€, trikookankaat olivat tarjouksessa. Se on vähän työpaikan väreissä ja töihin sen ajattelinkin. Olen niin kyllästynyt jo perus jumppavaatteisiin, t-paita ja huppari aina. Ne on tietty käytännölliset, kun on taskut mihin saa puhelimen. Kun tulee kuuma, saa hupparin pois. Ne on venyviä ja voi rauhassa konttailla lattioillakin. Mutta kyllä legginsit ja mekkokin on varmasti ihan toimivat, kun oppii kantamaan puhelinta mukana.
No siis mekkoon otin kaavat Suuri Käsityö -lehdestä (10-2012), pitsi trikoomekko. Jätin pitsit pois, kun trikoo ei ollut yksiväristä. Aloitin kaavojen piirtämisellä ja sommittelulla kankaalle. Kankaasta jäi aika paljon vielä jäljelle. Jotain kivaa saisi vielä tehtyä. Varmaan toisen mekonkin.

 
Sain apurinkin kankaan levittämisessä. Lilo vaan ei oikein ymmärtänyt, että tässä oli joku logiikkakin :) Välillä se hyökkäili kankaan alle kasaten sen edellään aivan myttyyn!


Koitin asettelussa huomioida kuviointia siten, että alareunaan tuli musta pilkkurivi sekä eteen että taakse. Muutenhan kuvio on kohtalaisen sekalainen.


Kaavoihin kirjoitin mistä lehdestä ne on ja mikä on mikäkin kappale. Muistelin, että ala-asteen kässätunneilla on niin opetettu. Piirsin pitsienkin paikat, jos vaikka joskus sellaisenkin version tekee. Mekon ompelu oli kohtuu helppoa. Ensin olkasaumat ja sivusaumat saumurilla. Sitten pääntielle ommeltiin suikale taiteltuna reunana. Ja taas saumurilla hihan saumat sekä hiha kiinni mekkoon. Trikoo on venyvää ja siksi pitää olla tarkkana, ettei toinen kangas veny toista enemmän ja saumoista tule eri mittaisia. Alareunan ja hihan suut käänsin ja ompelin suoralla ompeleella. Minulla ei ole kaksoisneulaa, joten vedin vaan tavallisella kaksi vierekkäistä saumaa. Alareunaan olisi pitänyt laittaa joustotikkiä tai sik-sakkia, kun aina esim. autosta noustessa saan sen tikkauksen katkeamaan. Sitä pitää siis vielä korjata tämän ensimmäisen käyttökerran jälkeen.


Hame on kokoa 36 ja tuntuu melko sopivalta. Malli on myös minun kropalle juuri oikeanlainen. Kaula-aukko on siinä ja siinä, ettei ole liian iso, kun kerran töissä en aina vaan seiso tai istu suorassa, vaan lasten kanssa touhuan kaikenlaista.
Kaikkiaan taas positiivinen kokemus tämäkin!

-Taijeli-

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Hapsuhuivi lycrasta

Kävin vähän kangaskaupoilla ja neljä uutta kangasta tarttui matkaan. Ostin myös uudet kangas-sakset. Nyt on kiva leikellä, ei tarvii vaan yhdellä kohtaa nyhvätä.

Tämmösiä kivoja :)
Halusin heti päästä tekemään jotain vihossa olevista suunnitelmista. Aloitin helpoimmasta, joka ei vaadi juurikaan ompelemista, vaan selviän suurimmasta osasta saksilla. Tein siis itämaisen tanssin asuihin lisäystä, uuden huivin, jonka voi laittaa toisen huivin alle. Tarvitsin mustaa lycraa, ostin kapasta loput, eli kankaan mitat olivat 150cm x 60cm. Maksoi 15€ Linnan kankaasta. Leikkasin sen pituus suunnassa puoliksi ja yhdistin sivulta noin 10cm matkalta. Mittasin omalla lantiolla huivin leveyden ja ompelin toisen reunan samoin.


Sitten leikkasin noin 5cm leveiksi suikaleiksi koko huivin alaosan. Kuvassa on vasta toinen puoli leikattu. Yläreunaa en nyt viimeistellyt enempää, koska se jää toisen huivin alle käytössä, eikä näy mihinkään. Suikaleita pitää olla parillinen määrä. Tässä huivissa etu- ja takakappaleiden leveys oli 38cm ja 4-5 cm suikaleita tuli 8/puoli. Solmin vierekkäiset yhteen ja sitten solmin toisella kierroksella eri vierekkäiset parit, jotta sain aikaiseksi ristikkokuvion.


 Helpoin oli solmia suikaleita, kun huivi oli puettu päälle. Siinä pystyy katsomaan, että solmut tulevat keskelle. Eikä se niin tarkkaa ole, sitten on vaan hieman eri mittaisia suikaleita. Jos niistä haluaa saman mittaiset, ne voi lopuksi leikata. Mielestäni suikaleiden eri pituus ei haittaa. Suikaleiden kokonaispituus on ihan itse valittavissa, kun kangasta ostaa. Nyt otin kaiken mitä oli jäljellä, joten se määräsi mitan. Ihan ok se silti on, vaikka vielä pidempikin voisi olla.


Huivi oli valmis todella nopeasti. Tähän ei tarvita mitään paljetteja tai kolikoita, vaan ne voi olla päällimmäisessä huivissa. Niitä en olekaan koskaan koittanut itse tehdä, enkä varmaan koskaan tule koittamaankaan. Ne on helpompi vaan suosiolla ostaa. Tämän huivin voi yhdistää mihin vaan toiseen huiviin ja saa vähän eri näköisen kokonaisuuden.

 
Tämä ihana "hattarahuvi" on uusin ostokseni Zarifetistä. Se on niin kapea, että sopii kivasti tuon uuden mustan kanssa. Kankaasta jäi vielä pieni pala ja sen ompelin saumurilla yhteen kaksikerroksiseksi tuubitopiksi. Se on vielä kesken, sillä haluan vielä tuunata sitä jotenkin.

Tosin kyllä koekäytön jälkeen totesin, että haluan vielä kehittää tätäkin huivia. Lisään muutaman hapsun esim. sifongista, voisivat olla pidempiä. Ja haluan hapsuista tiheämmät.
-Taijeli-