Seuraava kangas päätyi mekoksi. Edellisen tekstin neljästä kankaasta lila/vihreä trikookangas tuli ostettua mekkoa varten. Hinta oli 17,23€, trikookankaat olivat tarjouksessa. Se on vähän työpaikan väreissä ja töihin sen ajattelinkin. Olen niin kyllästynyt jo perus jumppavaatteisiin, t-paita ja huppari aina. Ne on tietty käytännölliset, kun on taskut mihin saa puhelimen. Kun tulee kuuma, saa hupparin pois. Ne on venyviä ja voi rauhassa konttailla lattioillakin. Mutta kyllä legginsit ja mekkokin on varmasti ihan toimivat, kun oppii kantamaan puhelinta mukana.
No siis mekkoon otin kaavat Suuri Käsityö -lehdestä (10-2012), pitsi trikoomekko. Jätin pitsit pois, kun trikoo ei ollut yksiväristä. Aloitin kaavojen piirtämisellä ja sommittelulla kankaalle. Kankaasta jäi aika paljon vielä jäljelle. Jotain kivaa saisi vielä tehtyä. Varmaan toisen mekonkin.
Sain apurinkin kankaan levittämisessä. Lilo vaan ei oikein ymmärtänyt, että tässä oli joku logiikkakin :) Välillä se hyökkäili kankaan alle kasaten sen edellään aivan myttyyn!
Koitin asettelussa huomioida kuviointia siten, että alareunaan tuli musta pilkkurivi sekä eteen että taakse. Muutenhan kuvio on kohtalaisen sekalainen.

Kaavoihin kirjoitin mistä lehdestä ne on ja mikä on mikäkin kappale. Muistelin, että ala-asteen kässätunneilla on niin opetettu. Piirsin pitsienkin paikat, jos vaikka joskus sellaisenkin version tekee. Mekon ompelu oli kohtuu helppoa. Ensin olkasaumat ja sivusaumat saumurilla. Sitten pääntielle ommeltiin suikale taiteltuna reunana. Ja taas saumurilla hihan saumat sekä hiha kiinni mekkoon. Trikoo on venyvää ja siksi pitää olla tarkkana, ettei toinen kangas veny toista enemmän ja saumoista tule eri mittaisia. Alareunan ja hihan suut käänsin ja ompelin suoralla ompeleella. Minulla ei ole kaksoisneulaa, joten vedin vaan tavallisella kaksi vierekkäistä saumaa. Alareunaan olisi pitänyt laittaa joustotikkiä tai sik-sakkia, kun aina esim. autosta noustessa saan sen tikkauksen katkeamaan. Sitä pitää siis vielä korjata tämän ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

Hame on kokoa 36 ja tuntuu melko sopivalta. Malli on myös minun kropalle juuri oikeanlainen. Kaula-aukko on siinä ja siinä, ettei ole liian iso, kun kerran töissä en aina vaan seiso tai istu suorassa, vaan lasten kanssa touhuan kaikenlaista.
Kaikkiaan taas positiivinen kokemus tämäkin!
-Taijeli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti