Eipä tietenkään tullut otettua ennen -kuvia, mutta tuosta vanhasta joulukattauksesta näkee suunnilleen mistä lähdettiin. Tuolin istuinosa oli kiinni neljällä ruuvilla ja sen irrottamisen jälkeen selkänojan kangasosa lähtikin vain työntämällä. Tuolit olivat jo nitkuja ja siksi irrottelin rungot ja liimasin uudelleen kiinni. Tuli taas tukevia.
Siinä vierekkäin vanha päällinen, ilman päällistä ja uusi päällinen. Siinä olikin ihan vaan muutama niitti irrotettavana, että sai nuo purettua. Vanhasta kankaasta otin mallia, kuinka ison palan leikkaan ja sitten vaan uusi kangas päälle tiukasti ja apurina pikkusisko nitojan kanssa. Aika tiheästi saa laittaa niin ei tule aaltoileva reuna.
Siinä maalattu ja vanhan värinen, jo hiottu yksilö. Ensin vedin pensselillä, mutta toinen kierros ruiskutettiin. Tulee ruiskulla paljon parempi tasainen jälki.
Selkänojan kangasosan tekeminen hiukan jännitti, koska se näkyy kummaltakin puolelta ja se piti ommella. Ompelukone on ollut hetken käyttämättä, enkä ole ollenkaan luottavainen omiin ompelutaitoihini. Saumurilla tuo lopulta luonnisti todella kivasti. Leikkasin taas vanhan mallin mukaan uudesta kankaasta palat ja ompelin yhteen. Kokeilin päälle ja se sopi! Siitä vaan sitten 10 palaa lisää ja ompelutöihin. Siitä tuli äkkiä valmista. Alareuna piti ommella käsin, mutta ei siinäkään kauaa mennyt.Koko projekti oli lähes yhden viikonlopun juttu. Pari iltaa viikollakin meni vielä kasaamiseen. Kova homma oli hiomisessa. Onneksi siinäkin oli pelastava pikkusisko apuna! On se vaan niin näppärä tyttö :)
Tässä kaikki tuolit rivissä. Pöytä on siis jatkettava 4-6 hengen pöytä ja tuoleja on kuusi, vaikkakin yleensä vain neljä käytössä. Tarvittaessa sitten enemmän.
Tässä lopullinen kokonaisuus. Pöydän pinta vedettiin ruiskulla 2 kertaa. Tuli tasainen ja hyvä pinta. Maalina oli Tikkurilan Helmi lista maali, puolihimmeä, taitettu valkoinen ja musta sävytettiin ihan vaan mustaksi. Sohvan kankaan mukaan etsin saman tyylistä kangasta tuoleihin ja aivan mahtavasti mätsäävää kangasta löysin Linnan Kankaasta Raisiosta. Hyvää palvelua muuten sain, voin suositella. Myyjän kanssa laskettiin kankaan tarve vanhojen palasten mittojen mukaan ja 2,5 metriä 140 cm leveää kangasta otin. Tarttui mukaan yksi muukin kangas, mutta siitä uusi postaus myöhemmin.Kokonaisuudessaan rahaa meni tarvikkeisiin noin 100 euroa. Eipä sillä olisi uutta pöytää saanut ja muutenkin pidän kierrätys ajatuksesta. Kaikkea ei aina tarvitse heittää pois ja hankkia uutta, vaan vanhastakin saa monesti uuden veroisen pienillä muutoksilla.
Nyt sopivat meidän kissatkin sisustukseen :D
-Taijeli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti