Olohuoneesta löytyy muutamakin virkkuukoukulla työstetty juttu. Pienellä koukulla tein pitsisen pöytäliinan. Sen tein heti, kun sohva oli uusi. Ohje löytyy Suuri Käsityö -lehdestä (2002 nro.1 s.50) sarjasta ananaskuvioiset pöytäliinat, malli: metsätähti. Halusin mustan pöytäliinan pienelle sohvapöydällemme. Siihenkin muuten ollaan etsimässä uutta pöytää. Tuo vanha on itse sahattu jo aikaa sitten, edellisen sohvan ollessa uusi. Tämä siis jo voisi joutaa pois, en usko, että siitä saa maalamalla parempaa. Tuo puun väri vaan ei enää olohuoneeseen sovi.
Isolla koukulla on värkätty lila matto ja valkoinen sanomalehtikori takan sytykkeitä varten. Se on sitten raskasta puuhaa tuo matonkuteen tai ontelokuteen virkkaus. Näistä kumpikin on matonkuteesta tehty, eli kuteen paksuus vaihtelee. Lila väri sisustukseen tuli noin vuosi sitten vaan jostain. Nyt verhot ovat vihreät kevään kunniaksi, mutta seuraavaksi ne vaihtuvat lilaan kesän mittaan. Pidän pitsistä, joten omaan mattooni tein pientä reikäkuviointia. En muista määrää, kuinka paljon kudetta kului, mutta ostin sen Tamminaulasta. Ja ohje on Kauhavan kangas-aitan tähtimatto.
Lehtikoriin ei ollut ohjetta. Aloin vaan tehdä pohjaa alkaen ketjusilmukka ketjusta, jonka arvioin sopivan mittaiseksi lehtien avulla ja siitä jatkoin kerros kerrokselta lehden mukaan sopivan levyisen pohjan. Sitten vaan reunat siitä ylös ja kun korkeus oli hyvä, tein kahvat eli ketjusilmukoita sopiva määrä ja jatkoin taas kiinteillä silmukoilla, kuten kaiken aikaisemmankin. Siihen vielä yksi kierros päälle, jotta kahvasta tulee vahvempi. Alun perin korista piti tulla yhden Turun Sanoman mittainen, mutta virkatessa kori venyi ja sinne lopulta tungin kaksi pinoa vierekkäin eli pohja on nyt hieman liian pieni. Tätä koria on muuten inhottava pestä ja kuivata, toinen kissoista on meinaan siellä joskus käynyt pissalla. Hyvin toki lehdet toimivat kuivikkeina :D Eli ei sinällään huono paikka.
Ontelokuteesta olen tehnyt toisenkin maton, vihreän ja pyöreän. Tämä on halkaisijaltaan tosi iso matto, sitä oli aika raskas tehdä. Pikkusiskolla oli joskus kaikki vihreää, niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin. Niinpä päätin tehdä joululahjaksi vihreän maton. Ohje on Kauhavan kangas-aitan Auramatto. Tämä olikin iso ja painava matto. Sain yhden virkkuukoukun (nro 8) menemään poikki!
Äidille tein harmaasta matonkuteesta suorakaiteen mallisen maton. Tähän ohje on Kauhavan kangas-aitan helminauhamatto. Oli hankalaa saada reunoista suorat, kun matonkude oli epätasaisen paksuista.
Pikkukorejakin on virkattuina. Niistä taisin aloittaa. Sain lahjaksi tarvikkeet ja ohjeet. Nämä pikkukorit olen sijoittanut vessaan. Siellä on aina kaikkea pientä säilytettävää ja sopivat avohyllyihin kivasti. Ovat näkyvillä ja silti pitävät tavarat siististi sisällä. Ohje on tämä, mutta reunaan tein reikärivin.
Laitetaanpa tähän loppuun vielä keväiset tulppaanit. Lilaa on nyt muun sisustuksen mukaisesti tarttunut matkaan :)
-Taijeli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti